14.4.2014

Mitä oikein kuvittelin...

... kun otin kaikki koirat samaan aikaan agihalliin ja yksi kerrallaan piti ottaa agilityn vapaaharkkaa. Eihän siitä mitään tullut, kaksi huusi niin paljon, kun kurkusta lähtee omissa bokseissaan ja hetken kuluttua huusin minäkin. Jossain vaiheessa luovutin ja raijasin muut autoon, mutta adrenaliinitaso oli taivaissa sunnuntaina aamuna klo 9 pintaan :P Kun koira muistuttaa omistajaansa -tunne. (Ja mitähän ne autonkorjaamon jäbät mietti seinän toisella puolella... tuleeko meille porttikielto..).

Muuten oli kyllä mukavaa, kun tehtiin hallin pihassa aidatulla alueella aamulenkki koirat vapaana, myös Luna! Hallissa otettiin pientä höntsää ja keppejä. Keskittyminen oli vaan hukassa jokaisella, kun meteli oli mitä oli. Koirilla oli myös superhauskaa, kun pääsivät ensin halliin juoksemaan kolmistaan, Nemo siellä hyppäsi maxi muuria ja aitaa, kun en heti tajunnut rimoja laskea. Muut tajusivat sentään mennä alta. 


Joko pääsis halliin?

Olipahan illalla rauhallista, varsinkin, kun Anskun porukka kävi moikkaamassa tyttöä pentuineen ja lopuksi käytiin vielä koirapuistossa heidän workrusseli Olgan ja meidän poikien kanssa. Nuga sai Olgankin innostumaan vauhdikkaaseen takaa-ajoon. Leikki loppui kuitenkin lyhyeen, kun samaan puistoon pyrki kääpiöpinseri pentu. Nähtiin parhaaksi poistua paikalta ;)


Yleistä sekoilua

Täytyy nyt olla tarkkana noissa koiraharrastuspaikoissa, ettei samoilla vaatteilla mene pentuhuoneeseen tartuntatautien välttämiseksi. Melkein hysteeriseksi voisi asian kanssa mennä, mutta toisaalta, jos huono säkä käy, niin taudin saa kotipihastakin. Olen kuitenkin laittanut kaikki agitreeneissä pidetyt vaatteet suoraan koneeseen ja kengät on jätetty autoon muovikassiin, lisäksi olen käynyt suihkussa ennen, kun menen hypistelemään pentuja. Tietenkään ei mihinkään näyttelyihin nyt mennä, mutta agilityyn on melkeinpä päästävä, jotta noista kolmesta saa höyryjä pois. Ovat hieman puuhakkaita olleet, kun aikaa menee myös pentulaatikolla ja Anskun kanssa. 


Nemo trimmattu koneella, selkään jätetty pidempää karvaa sateen suojaksi

Yhdet mahtavat treffit meillä oli myös viikolla metsässä Mimmin ja Martin kanssa! Ensin pääsi pariskunta Luna ja Martti vauhtiin, sitten kokeiltiin vielä Nemo ja Mimmi yhdistelmää, mikä toimi yllättävän mukavasti! (Nuga oli saanut jo ennen väsyttää itsensä agikentällä). Kaikki nauttivat täysin siemauksin vaihtelevasta maastosta ja tuli siinä hiki meille ihmisillekin. Päälle maistui tietysti siivet ja tyttöjen terapiapulina, parhautta <3 Mimmin ja Martin blogissa lisää juttua ja kuvia treffeistä.


Juuri ja juuri malttaa istua

Vauva-asiat teitä tietysti kiinnostaa eniten, kaikille on tullut lisää painoa ja Ansku lunkisti syöttää pikkuisiaan. Nyt alkaa arki, toivottavasti sujunee ongelmitta, etten ole joka päivä myöhässä töistä ;) Anskulla on kyllä uskomaton pidätyskyky, sillä kävi eilen pissalla klo 16, eikä suostunut koko illan aikana tekemään uudestaan, jolloin herätys oli aamuyöstä 05.15, kun oli seuraavan kerran hätä. Työpäivät mennee siis ihan heittämällä.

2 kommenttia:

  1. Hih, voin NIIN kuvitella nuo zen-fiilikset sunnuntaiaamuna :-D Pääasia, että koirilla on hauskaa, eikö niin ;-)

    Kiitos vielä metsä- ja siipiseurasta, oli kyllä todellinen terapiaistunto :-) Otetaan taas uusiksi!

    Nauttikaa pentuarjesta, on varmasti ihanaa aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheee, että pitikin olla tyhmä. Ei muka jaksanut viedä toisia autoon, kun ihan vähän tässä vaan otan nopeasti jokaisen kanssa :D Tän muistaa taas hetken aikaa...

      Joo! Seuraavaa tapaamista odotellessa :)

      Sinä sen sanoit, ihanaa aikaa tää on <3 On ne niin nököjä <3

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!